lauantai, 15. marraskuu 2008

Kuulumisia

Ompas aika lentänyt siivillä... Paljon on tapahtunut ja paljon on asiat muuttunut.

No, juu Saimin pennut on ollut uusissa kodeissa jo kauan. Pennut oli meillä 3 viikkoisiksi, jonka jälkeen Saimi ja pennut menivät Minnalle jonka kautta sitten uusiin koteihin.

Minä, Liinu, Hailie, Ola ja kissat muutettiin kuun vaihteessa virallisesti uuteen kotiin, epävirallisesti tosin vähän myöhemmin :-) Mutta nyt siis jo uudessa kodissa. Vesku ja Saimi jäivät vanhaan asuntoon. Saimi asuu  vähän vuorotellen molempien luona. Tarkoitus olisi löytää Saimille uusi, aktiivinen koti. Veskulla ei ole pitkien työpäiviensä takia mahdollista antaa Saimille riittävän aktiivista kotia ja minulla ja Saimilla ei ole koskaan oikein kemiat kohdanneet.

Dean ja Jussin pennut syntyivät 15.10 ja ovat nyt siis 4 viikkoiset. Pentuja syntyi viisi sectiossa(tai siis ensimmäinen pentu ennen leikkausta), 3 tyttöä ja kaksi poikaa. Tytöt on varattu jo, mutta pojat vielä vapaana.

tiistai, 19. elokuu 2008

Saimin ja Totin pennut syntyneet!

Tänään aamulla klo 6 Saimi aloitteli synnytystä. Klo 6:24 ensimmäinen pentu oli ulkona ja klo 8:05 viimeinen.
Pentuja syntyi kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Valkoisia merkkejä on paljon, muutamalla vähän liikaakin. :-)
Äiti ja pennut voivat hyvin ja synnytys sujui ongelmitta. Pentue on tasakokoinen ja kaikilla erillaiset merkin, joten tunnistankin ne helposti. Eli nyt ei tule sininen-,vihreä-, pinkki-, keltainen-, lila- yms pentuja.

Pennuista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Minna Ahlströmiin, sillä Saimi on sijoitusnarttu ja pennut rekisteröidään Hedera´s kasvattajanimellä.

sunnuntai, 27. heinäkuu 2008

Näyttelyviikonloppu

Takana hieno näyttelyviikonloppu. Saimi oli lauantaina Raisiossa elonäyttelyssä, tuloksena EH tarkkaakin tarkemmalla Soile Bisteriltä.
Tänään oltiin Porin KV näyttelyssä, jossa tuomarina oli Viviane Boesmans Belgiasta. Saimi oli ROP saaden ensimmäisen SERTinsä ja CACIBinsa. Saimin komea veli Reetu oli VSP. Ryhmäkehään ei enää jääty, sillä Porin raviradalla oli niin mieletön helle.

sunnuntai, 6. heinäkuu 2008

Pennut muuttaneet uusiin koteihinsa!

Nyt on viimeinenkin pentu muuttanut uuteen kotiinsa.
Juhannuksen jälkeisellä viikolla maanantaina lähti Tilda Loviisaan, sunnuntaina Bella Espooseen ja perjantaina Evira Ruotsin kautta Hollantiin. Suuri kiitos Marjalle ja tytöille, kun huolehditte ja kuljetitte Eviran Ruotsiin. Ikävä on jo kova näitä ihania punaturkkeja, mutta mieltä rauhoittaa ja lämmittää tieto että kaikki pääsivät ihaniin ja aktiivisiin koteihin. Kivasti on kirjoitettu ja soiteltu pentujen kuulumisia. Kiitos niistä!

No, nyt on aikaa taas treenata koiria. Hailie on aloittanut mammalomalta päästyään agilitytreenit Elinan kanssa tavoitteena ensimmäiset viralliset kisat elokuussa. Keskiviikkona alkaa pk-viesti-treenit, joista tuleekin mulle ja Veskulle kauan kaivattu(tai ainakin minä olen kaivannut...) yhteinen koiraharrastus. Siinä kun täytyy olla kaksi ohjaajaa... Tokoakin ollaan taas ruvettu treenaamaan, sillä neiti onkin unohtanut mammalomalla kaikki aiemmin opitut asia (tai ainakaan hän ei halua niitä minulle näyttää...) tavoitteena BH-koe elokuussa.

Saimi keskittyy nyt vain muutamiin näyttelyihin ja sitten mahdollisesti mammalomalle siirtymiseen. Mutta siitä sitten myöhemmin lisää.
Hailienkin menin näyttelyihin ilmoittamaan, mutta saas nähdä ehtiikö turkin sinne kasvattamaan...

Alexin pennuista vapaana olisi vielä kilpparivalkea tyttö ja cremevalkea poika, niistä saatiin vihdoin uusia kuvia kotisivuille. Siispä käykäähän kurkkaamassa!

sunnuntai, 22. kesäkuu 2008

Pentutestauksesta ja pennut uusiin koteihinsa

Niin se aika rientää! Nyt on jo 3 pentua muuttanut uusiin koteihinsa, vielä kintuissa pyörii neljä riiviötä.
Ensimmäisenä lähti sininen eli Chili. Chili muutti Keuruulle. Toisena lähti lila eli Evert. Evert muutti Pälkäneelle. Kolmantena lähti ruskea eli Lenni. Lenni muutti Hämeenlinnaan. Pennut pääsivät erittäin ihaniin koteihin, olen heihin TODELLA tyytyväinen. Onnea uusiin koteihin. Lenniä tulen eritoten kaipaamaan, sillä hän nallekarhumainen ulkonäkönsä ja erittäin sydämellinen luonteesa on on sulaatanut jokaisen sydämen joka hänet on nähnyt.

Pennut oli keskiviikkona 11.6.08 Janita Leinosen luona pentutestauksessa. Testaus oli erittäin mielenkiintoinen ja suosittelen kyllä sitä kaikille pentueille. Testaus antoi apuja jakaa pennut perheisiin ja oli kiva antaa heille dvd:t mukaan muistoksi pentutestauksesta. Pennut saivat hyvät pisteet ja he jaukautuivatkin hyvin 5 rämäpäätä ja 2 pehmeempää pentua. Laitan vielä myöhemmin kotisivuille testauksen tulokset, niin kiinnostuneet voivat käydä tutustumassa.

Perjantaina ja lauantaina oltiin Tuorlassa katsomassa agilitykisoja. Perjantaina mukana oli sosiaalistumassa Lenni ja keltainen ja lauantaina rämäpää kaksikko Tilda ja Fin.

Tänään matkaamme Pian mökille pentujen, Olan ja Liinun kanssa. Punaturkit saavat jäädä kotiin Saimin juoksun takia.